Nyt Sinulla on mahdollisuus ryhtyä VIP-edustajaksi ja auttaa
meitä palvelemaan entistäkin paremmin Suomen koiran- ja kissanomistajia
rakentamalla kanssamme aukotonta jakeluverkostoa.
Koirat ja kissat lemmikkeinä yleistyvät jatkuvasti ja heidän
roolinsa perheenjäsenenä vaikuttaa enemmän ja enemmän
omistajan ostovalintoihin. Tietoisuus luotettavan ja laadukkaan ruokinnan
merkityksestä on kasvanut, mutta samalla laadukkaan ruuan saatavuus
etenkin haja-asutusalueilla on vaihtelevaa. Monilta pieniltä ja keskikokoisilta
paikkakunnilta on lähimpiin lemmikkiliikkeisiin kohtuuttoman pitkä
matka, koska useimmat niistä sijaitsevat suurimmissa kaupungeissa.
|
VIP -jakeluratkaisun ansiosta VIP-Edustajat voivat
|
|
tarjota henkilökohtaista palvelua lähempänä
asiakkaita. VIP-Edustajien tuotevalikoima on hinta-laatusuhteeltaan
erinomainen ja VIP-edustaja toimii itse tuotteiden parhaan suosittelijana.
Näin jokaisella VIP-Edustajalla on siis loistava sijainti,
tarjolla laadukkaat tuotteet kilpailukykyiseen hintaan ja omakohtaisia
käyttökokemuksia tuotteista!
VIP-edustajuus voi olla mieluisa harrastuksesi, jossa pääset
tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä. Päätät
itse toimintasi laajuudesta ja aktiivisuudestasi. VIP-edustajien
kesken on hyvä yhteishenki ja tukenasi kaikki tietotaitomme.
Saat avuksesi runsaasti materiaalia; VIP-edustajakansion ja markkinointiin
apuvälineitä. Alan kattavin kuvasto on paras työvälineesi!
|
 |
KIINNOSTUITKO?
VIP-edustajana aloittaminen on helppoa;
ainoa aloituskustannus on kertaluonteinen lisenssimaksu 65 €. Juuri
nyt voit tienata lisenssimaksun takaisin helposti; ainutlaatuisen tervetulokampanjamme
aikana voit saada satasen lahjakortin tuotevalikoimaamme! Kampanja on
voimassa vuoden 2011 vuoden loppuun ja ostettuasi valikoimamme tuotteita
1000 eurolla kampanja-aikana, olet oikeutettu lahjakorttiin. Mitä
pikemmin siis aloitat, sitä nopeammin lahjakortin saat. (Tutustu
tarkemmin kampanjan sääntöihin
tästä)
Suuremmilla paikkakunnilla on tilaa useammille edustajille ja jotkin
pienet paikkakunnat ovat vielä kokonaan ilman edustajaa.
Tie VIP-edustajaksi kulkee näin:
- Täytä ja lähetä alla oleva lomake
- Mikäli asuinpaikallesi kaivataan yhä VIP-edustajaa, saat
postissa lisää informaatiota. (Muussa tapauksessa ilmoitamme,
että edustajaksi ryhtyminen ei ole tällä hetkellä
mahdollista)
- Tutustu saamaasi materiaaliin
- Täytä rekisteröintihakemus, ja palauta se VIP Vescor
Oy:lle
- Hakemuksesi käsitellään, ja saat VIP-edustajan starttipaketin
ja laskun lisenssimaksusta
- Voit aloittaa toiminnan VIP-edustajana: yksinkertaisesti markkinoit
ja toimitat VIP-kuvaston tuotteita asiakkaillesi!
Kysy paikkakuntasi tilanne jo tänään!
Lataa
tietoisku edustajajuudesta pdf-muodossa.
|